Baanan tulliasema

Tämän kertoi yksi entinen yövahti, joka kulki Puolivälinkankaalta keskustaan pyörällä silloin, kun pyörätien toinen puolisko oli jo maalattu punaiseksi, mutta ihmisillä ei ollut vielä yhteistä käsitystä siitä, mitä se tarkoitti.

Ongelma alkoi siitä, että Alppilan kohdalla kaksi työmatkapyöräilijää ajoi joka aamu rinnakkain.

Heidän nimensä olivat kuulemma Markku ja toinen Markku. Toinen saattoi olla Martti, mutta molemmat vastasivat, kun nimeä huudettiin. Heidän mielestään työmatkalla ei ollut soveliasta pysähtyä selvittämään henkilöllisyyksiä.

Miehet eivät ajaneet rinnakkain keskustellakseen. He ajoivat rinnakkain, koska kumpikaan ei halunnut näyttää siltä, että jäi jälkeen.

Takaa tulevat soittivat kelloa. Markut pitivät sitä hätäilynä. Jos joku huusi "ohi", he pitivät sitä uhkailuna. Jos joku ohitti nurmikon kautta, he huusivat perään, että baana on verorahoilla tehty eikä mikään bordelli.

Eräänä aamuna nuori nainen pysäytti heidät ja kysyi, miten heidät heidän omasta mielestään pitäisi ohittaa.

Vanhempi Markku mietti hetken.

– Asiallisesti.

– Mitä se tarkoittaa?

– Kyllä sen huomaa, jos niin ei tapahdu.

Nainen talutti pyöränsä pois. Markut ottivat tämän voittona.

Samana yönä joku toi baanan reunaan muovisen puutarhatuolin. Koskaan ei selvinnyt kuka sen toi. Oulussa on paljon esineitä ja asioita, joilla ei ole virallista alkuperää mutta vakaa asema.

Aamulla Markut pysähtyivät tuolin kohdalle juomaan termospullosta kahvia. He istuivat vuorotellen, koska toinen vartioi pyöriä ja toinen liikennettä. Siinä pysähtyi muitakin. Ensin kysymään, oliko sattunut jotakin, sitten kuulemaan, miksei ollut.

Viikon päästä tuolin viereen oli ilmestynyt pahvikyltti:

OHITUSLUPA TÄSTÄ

Kukaan ei myöntänyt tehneensä kylttiä. Markut eivät kuitenkaan poistaneet sitä, koska se tuki heidän jo aiemmin esittämäänsä kantaa.

Ohituslupaa alettiin myöntää suullisesti.

– Mene vain, vanhempi Markku sanoi.

– Nytkö?

– Ei vielä. Kohta.

Luvan sai tavallisesti muutaman kysymyksen jälkeen. Saattoi joutua selittämään esimerkiksi, että oliko kiire, oliko kyseinen kiire itse aiheutettu ja oliko pyörässä tarpeettoman monta vaihdetta. Sähköpyöräilijöiltä kysyttiin lisäksi, osallistuiko kuljettaja itsekin matkantekoon vai valvoiko hän vain sen toteutumista.

Kukaan ei pitänyt järjestelyä järkevänä, mutta moni jäi jonoon, koska ei halunnut olla ainoa, joka ohitti luvatta.

Perjantain vastaisena yönä tuolille istahti Känkkylokki.

Se oli löytänyt keskustasta grillin paperipussin, jossa oli lihapiirakka kahdella nakilla ja niin paljon sinappia, että pussille oli muodostunut oma painovoima ja pienemmät esineet jäivät sen ympärille pyörimään. Lokki söi rauhallisesti, kun ensimmäiset aamuvuorolaiset tulivat paikalle.

Markut eivät olleet vielä saapuneet.

Ensimmäinen pyöräilijä pysähtyi kyltin kohdalle.

Lokki katsoi häntä.

Mies kysyi:

– Saako tästä mennä?

Känkkylokki kallisteli päätään.

Mies odotti.

Seuraava pyöräilijä pysähtyi hänen taakseen. Sitten kolmas. Pian paikalla oli jono, koska kukaan ei tiennyt, oliko ensimmäinen saanut luvan, eikä kukaan halunnut ottaa selvää ajamalla.

Känkkylokki pudotti palan nakkia maahan.

Jonon ensimmäinen tulkitsi sen merkiksi ja lähti liikkeelle.

Hänen takanaan ollut huomasi vain maahan pudonneen nakinpalan ja miehen, joka sai jatkaa työmatkaansa. Hän päätteli jonkinlaisen maksun tapahtuneen, kaivoi taskustaan energiapatukan ja asetti siitä palan tuolin viereen.

Lokki söi palan ja kääntyi sivuun.

Pyöräilijä pääsi läpi.

Kolmas antoi puolikkaan banaanin.

Neljännellä ei ollut mitään, joten hän tarjosi lokille Hippo-heijastinta. Lokki nokkaisi häntä kengän kärkeen ja mies palasi jonon perälle.

Kun Markut saapuivat, baanalla oli jo pitkä jono ja tuolin ympärillä pieni kasa eväitä: leipää, rusinoita, kaksi juustosiivua, lasten välipalakeksi ja yhden insinöörin kokonainen lounasrasia, koska hän ei ollut halunnut vaikuttaa kitsaalta.

Markut yrittivät ottaa paikan takaisin.

Vanhempi Markku astui tuolin viereen ja ilmoitti, että ohituslupia myönnetään tästä eteenpäin entiseen tapaan.

Känkkylokki nokkaisi häntä sormeen.

Nuorempi Markku yritti siirtää kylttiä.

Lokki nappasi hänen piponsa ja vei sen valaisinpylvään päälle.

Tämän jälkeen kumpikaan ei enää edustanut paikalla riittävää arvovaltaa. Markut jäivät kuitenkin valvomaan jonon suoruutta, koska kokonaan syrjään vetäytyminen olisi näyttänyt tappiolta.

Aamuyhdeksään mennessä järjestelmä toimi jo sujuvasti. Pyöräilijä pysähtyi, esitti eväänsä, odotti lokin hyväksyntää ja jatkoi. Pelkällä kahvilla ei päässyt. Omena kelpasi kerran, mutta toisella kerralla ei. Känkkylokki ei perustellut ratkaisujaan, mikä lisäsi niiden uskottavuutta.

Se palasi seuraavinakin aamuina aina hieman ennen Markkuja.

Tuoli poistettiin seuraavalla viikolla kaupungin ylläpitoinsinöörin toimesta. Insinööri jonotti kohteliaasti vuoronsa, maksoi juustosämpylän palalla ja vei tuolin pois kainalossaan. Kyltti jäi, koska sitä ei ollut mainittu työmääräyksessä.

Sen jälkeenkin ihmiset hidastivat samassa kohdassa ja kaivoivat taskujaan ja vielä tänäkin päivänä Alppilan baanan reunasta löytyy aamuisin yksittäisiä juustonpaloja. Tullimaksuja lokille, sanovat pyöräilijät.